Syyskausi käynnistyy

Erikoisen kevään jälkeen käynnistyy toimintamme jälleen elokuun lopussa. Vaikkakin tilanne koronaa ajatellen on muuttuva, eikä huomisesta ole kenelläkään täyttä varmuutta, alamme kuitenkin harjoittelemaan tulevia konsertteja varten.

Harjoitukset saavat uusia muotoja – perinteiset harjoitukset toteutetaan mittavin etäisyyksin, paikalle tullaan ainoastaan terveinä ja toistaiseksi rakasta kuorokaveria ei halata. Harjoitukset myös striimataan, jotta ne, jotka eivät pysty osallistumaan livenä, voivat osallistua etänä.

Vaikkakin kaikki on hyvin epävarmaa, on laulaminen kuitenkin tärkeä osa elämäämme. Jos sinä koet samoin ja haluaisit liittyä meihin, ota yhteyttä koelaulut@cca.fi ja sovi koelaulusta.

Yhteystiedot

  • Puheenjohtaja
  • Lauri Koittola
  • Taiteellinen johtaja
  • Märt Krell